Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Uusia postauksia Yellow cardiin tulee yleensä vähintään kerran viikossa, riippuen toki siitä, milloin minulla on aihetta kirjoittaa.

 1  2  >
Leicester city vs Chelsea
20.03.2018 14:38 | Neilikka

Tämänkertaisesta pelistä ehdin nyt näkemään lähes kaiken, mutta en ihan kokonaan kerennyt katsoa (olin nähkääs seuraamassa isosiskoni näytelmää). Peli pelattiin sunnuntaina Leicesterin kotikentällä King Powerilla. Onneksi ja iloksi, Chelsea voitti 1-2!

Tätä peliä oli todella kiinnostavaa seurata, sillä peli oli melko tasaista. Ensimmäisen maalin (jota en nähnyt) veti Chelsean Morata 42. minuutilla, hieman ennen puoliaikaa. En nyt oikein voi sitä alkaa kuvailemaan, koska minulla ei ole haiskahdustakaan, kuinka se pallo päätyi maaliin.

Toinen maali tulikin sitten Leicesteriltä 76. minuutilla, vetäjänä Vardy. Tilanne oli todella tiukka, ja maalia ei melkein tullut, mutta se silti napsahti verkkoon. Chelsean maalilla oli ruuhkaa, kun kaikki yrittivät saada pallon pois. Ensimmäinen vetoyritys osui johonkin puolustajista, toisen Caballero torjui, mutta kolmas luiskahti juuri hänen sormiensa välistä maaliin. Todella ikävä hetki parinkymmenen sekunnin jännityksen jälkeen.

Peliä pelattiin sitten tasaisesti seuraavat 14 minuuttia, ja pelin päätteeksi kummallakin joukkueella oli yksi maali, joten jatkoimme vielä jatkoajalle, joka oli 2x15 minuuttia. Jatkoajan 15. minuutilla Rodriguez sitten pamautti pallon maaliin upealla puskulla Schmeichelin yli, mutta maali oli moken virhe; Schmeichel tuli vastaan myöhässä, ja sankarimme ehti puskea pallon maaliin. Loput puoliajasta olikin sitten vain jännittämistä ja rukoilua, että Leicester ei saisi maalia. Ja niin siinä sitten kävikin, että Chelsea voitti!

Tässä pelissä täytenä yllätyksenä tuli, että Courtuois ei ollut maalissa, eikä minulla ole vielä hajuakaan, miksi Conte ei päästänyt häntä pelaamaan. Ei mitenkään pahalla Caballerolle, mutta uskoisin, että Courtuois olisi saanut Leicesterin maalitilanteessa pallon heti ensimmäisestä vetoyrityksestä kiinni, mutta se jää arvailun varaan.

Iloinen tässä pelissä taas olin siitä, että Cahill pääsi vihdoinkin takasiin kentälle! Sain vasta nyt tietää, että jossain pelissä hänelel oli tullut pieni nivelvamma, mutta nyt se näytti parantuneen (olenpas minä kyllä loistava fani, kun en edes loukkaantumisista tiedä). Olen myös todella tyytyväinen Chelsean tarkkaan ja huolelliseen pelityyliin tässä pelissä, nyt virheitä ei sattunut juuri lainkaan.

Pakko kyllä sanoa, että tämä oli Chelsean puolesta aivan loistava peli. Seuraava peli on vasta parin viikon päästä sunnuntaina, joten sitä ennen ei todennäköisesti ole postausta tulossa (eihän sitä kuitenkaan ikinä voi tietää, milloin idea osuu päähän). Blogi ei siis ole kuolemassa, jos joku huolestuu pitkästä aikavälistä. Palaillaan futiksen pariin taas seuraavan postauksen parissa!


 - Neilikka | Kommentoi



Mestarien liiga
17.03.2018 14:50 | Neilikka

Koska en tuota edellistä peliä nähnytkään, niin en kuullut tätä suru-uutista: Chelsea putosi tappion seurauksena Mestarien liigasta. Teen tälle vain tällaisen pienen postauksen, koska aiheesta ei ole sen enempää kirjoitettavaa.

Niin, koska Chelsea hävisi Barcelonalle, niin putosimme Mestarien liigasta. Onneksi Chelsea ei ole ainoa, viime viikolla putosi myös Manchester United hävittyään Sevillalle 2-1 (toki moni muukin joukkue on pudonnut). Eli olemme tasoissa äidinkielen opettajani kanssa.

Niin, siinä se postaus. Seuraavan postauksen ajankohdasta ei edelleenkään ole tietoa, mutta nyt lähiaikoina tulee jos on kirjoitettavaa.


 - Neilikka | Kommentoi



Barcelona vs Chelsea
15.03.2018 16:53 | Neilikka

Itse en tätä peliä ikävä kyllä ehtinyt näkemään, mutta teenpähän nyt vain lyhyen tilannekatsauksen. Pahoittelen, että tästä postauksesta tulee todella lyhyt, mutta ei nyt ikävä kyllä ole sitä kirjoitettavaa.

Tosiaan, peli pelattiin eilen Camp Noulla, eli Barcelonan kotikentällä. Ja ikäväkseni joudun kertomaan, että peli päättyi 3-0 Barcelonalle. Vaikka en peliä nähnytkään, tuloksista voin varmaan sanoa, että Chelsean puolustus ei eilenkään ollut parhaimmillaan. Mitä kuitenkin Googlesta tietoa löysin, niin laukauksia oli Chelsealta lähtenyt enemmän kuin Barcalta, hyvä! (Mutta harmi vain, että niistä kolme menivät edes maalia kohti.)

Ensimmäinen maali näytti tulevan Messin jalan kautta jo kolmannella minuutilla, toinen Dembélén vetämänä 20. minuutilla ja kolmas taas kerran Messiltä 63. minuutilla. Jotenkin ihmetyttää, kuinka Messi ei ollut aikoihin saanut maalia Chelseata vastaan ennen edellistä peliä, mutta nyt niitä kyllä näyttää tulevan.

Nyt taas Googlen tiedoilla mennään, mutta Chelseankin puolesta tämä peli näytti menevän ihan hyvin, sillä vain reilut 50 prosenttia ajasta pallo oli Barcan hallinnassa. Fyysistä peliä näytti kummaltakin joukkueelta tulevan, sillä keltaisia kortteja tuli yksi Barcelonalle ja kolme Chelsealle (hups, Chelsealla näytti menevän hermot :D). Vapaapotkujakin ihan mukavasti tuli, reilu kymmenen Barcelonalle ja vajaa kaksikymmentä Chelsealle.

En nyt tiedä mitä muuta edes hiukan kiinnostavaa saisin väännettyä tähän postaukseen, joten taidanpa lopettaa, ennen kuin menee täysin jaaritteluksi. Seuraava postaus tulee toivon mukaan joskus lähiaikoina, jospa Chelsealla olisi viikonloppuna peli, jonka pääsisin katsomaan.


 - Neilikka | Kommentoi



Manchester city vs Chelsea
05.03.2018 13:46 | Neilikka

Aiemmassa postauksessa mainitsemani peli on nyt pelattu, ja ikävä kyllä päättyi Manchester cityn voittoon (1-0). Chelseallakin tosin oli maalipaikkoja, mutta yksikään veto ei päätynyt Cityn maaliin.

Chelsean puolustus oli ajoittain todella hutiloivaa ja puolihuolellista. Tilanteita saatettiin jättää kesken eikä vastustajalle annettu heti kunnon painetta. Yksi löyhä puolustustilanne ja Chelsean virhe johtikin Cityn maaliin. Toisessa tilanteessa Cityn syöttö Chelsean maalin eteen pääsi helposti ohi muutamasta puolustajasta, mutta veto ei onneksi osunut maaliin.

Chelsea ei päässyt hyökkäämään kunnolla kovinkaan usein, sillä peli kävi lähes koko ajan Chelsean puolella kenttää. Muutama hyvä tilanne tuli, ja haluaisin nostaa esiin erityisesti yhden tilanteen: Chelsea murtautui tarkalla ja nopealla syöttelyllä Cityn puolustuksen läpi, ja Moses pääsi vetämään. Ikävä kyllä veto meni juuri tolpan vierestä, mutta tilanne oli muuten todella hyvä.

Eniten minua ärsyttää, ettei Cahill ollut kentällä. Tämä peli oli hankala ja tärkeä, ja mielestäni hänen olisi pitänyt olla kentällä, koska hän on melkeinpä paras Chelsean toppareista. Cahill ei kuitenkaan päässyt kentälle, ja ihmettelen sitä suuresti.

Yllättynyt taas olin, koska Courtois oli maalissa. Oletin, että Conte ei päästäisi häntä pelaamaan heti sen jälkeen, kun maalivahti arvosteli hänen päätöstään ottaa Hazard pois kentältä edellisessä pelissä. Manchester cityn pelaajat ovat kuitenkin kovia vetämään, joten oli ihan hyvä idea päästää joukkueen ykkösmaalivahti pelaamaan.

Tässä pelissä olin tyytyväinen hyökkäystilanteisiin, jotka johtivat maalipaikoilla. Hieman pettynyt taas olin puolustuksesta (tai enemmänkin sen puutteesta), joka olisi ollut paljon parempaa, jos Cahill olisi ollut kentällä.


 - Neilikka | Kommentit (1)Kommentoi



Lempijoukkueeni
02.03.2018 18:44 | Neilikka

Tämänkertaisessa postauksessa kerron sinulle suosikkijoukkueestani Chelseasta ja siitä, miksi pidän joukkueesta.

Ensimmäisenä kuulin kyseisestä joukkueesta isältäni, joka myös on suuri Chelsea-fani. Ihastuin itsekin joukkueeseen katsottuani sen pelityyliä ja taitavia pelaajia. Alkuaikoina suosikkipelaajani oli Chelsean silloinen maalivahti Petr Cech, mutta hänen siirryttyään Arsenaliin suosikikseni nousi Gary Cahill, josta kerroinkin jo hieman ensimmäisessä postauksessani. Vielä en ole päässyt katsomaan Chelsean peliä paikan päällä, mutta muutaman vuoden sisällä olemme lähdössä isäni kanssa Stamford Bridgelle Lontooseen katsomaan peliä. Minun täytynee myöntää sekin, että (isäni luona) seinäni ovat lähestulkoon tapetoitu julisteilla Chelsean pelaajista.

Chelsea on yksi Englannin Valioliigan kahdestakymmenestä joukkueesta, ja on tällä hetkellä viidennellä sijalla. Joukkueen seuraava peli on ylihuomenna, eli sunnuntaina. Peli pelataan Manchester Cityä vastaan sen kotikentällä. Chelsean voiton todennäköisyys on todella pieni, vain 17 prosenttia. Manchester City on tällä hetkellä ensimmäisenä Valioliigassa, ja voitti edellisen pelinsä Arsenalia vastaan 0-3. Täytyy vain toivoa parasta!


 - Neilikka | Kommentoi
 1  2  >



RSS

Yellow card - jalkapalloblogi
©2018 Yellow card - suntuubi.com